Sivut

perjantai 10. lokakuuta 2014

Muumimukeilua

Monihan meistä keräilee muumimukeja-niin minäkin. Tai no ei sitä oikeastaan voi mun kohdalla  keräilyksi sanoa, koska en himoitse koko sarjaa, vaan ostan silloin tällöin tarjouksesta jonkun mikä silmääni miellyttää. Usein värin tai hahmon mukaan.
En osta uusinta sesonki tai uutuus mukia heti, kun se kauppoihin ilmestyy. Omistan kolme kesä sesonki mukia ja kaksi joulumukia. Joulumukit ovat kyllä ihania ja ne haluaisin kaikki saada ja kesä mukeista "raita sarjan". Suosikkini onkin värikäs "raita sarjan" Pikku Myy ja saippuakuplat. Myös muumimamman saman sarjan sesonki muki löytyy. Sekä Niiskuneiti ja runoilija uudemmasta kesämuki sarjasta.
Suurimman osan mukeista äiti on ostanut minulle lahjaksi ja jotkut valinnut ihan oman maun mukaan. Yleensä kuitenkin kerron minkä mukin haluaisin. Mut kyllä yllätyksetkin ovat kivoja, kun ne ovat muumia.

Vaaleanpunainen muki ei ollut toivelistalla, mutta äiti osti sen viime syksynä, kun haaveilin häistä.
Suosikki hahmoni ovat Nuuskamuikkunen ja Pikku Myy. Olenkin hieman pettynyt kun Nuuskamuikkusesta ei ole tullut mitään erikoismukia tai sesonki mukia. Vain se yksi ainoa sininen. Se olikin muistaakseeni mun eka muumimuki ja yhdessä vaiheessa niitä oli kaksi, kun sain toisen äitiltä lahjaksi eikä se muistanut mun jo omistavan sellaista. Myin toisen kuitenkin rahapulassa pois.
Keltainen Pikku Myy vielä puuttuu, mutta vihreä ja saippuakuplia löytyy. 
Ihanimman värinen on mintunvihreä Nipsu. Myös turkoosit ja liilat mukit ovat pirtsakoita.

Näistäkin kolmesta äiti on ostanut yllärinä tuon vaaleanpunaisen. Nuuskamuikkunen on ihanin!
Itselleni tarrat eivät ole tärkeitä. En kerää mukeja niiden rahallisen arvon vuoksi, vaan kivan ulkonäön takia ja huolisin vaikka sangattoman mukin kynäpurkiksi. Kauneus on katsojan silmissä ja arvokin mitataan niin monella eri tavalla. Toiset tykkää ajanpatinasta. Toiset tahtoo silkosen sileää ja uutta.

Keräiletkö sinä muumimukeja ja millä perusteella? Mulle kaikki heti vai ainoastaan sesonkia tai "taviksia"? Kenties värin mukaan? Käytätkö niitä vai pidätkö koristeena?

22 kommenttia:

  1. Kyllä minäkin niitä keräilen ja ihan käytössä ovat koko ajan. Kerään vain niitä, jotka miellyttävät omaa silmää. Värikkäistä mukeista tykkään, on niitä kyllä muutama tummakin tullut hankittua. 24 mukia on nyt kertynyt :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä keräilen kanssa vain niitä jotka silmää miellyttää plus äitin yllärit päälle ja mulla on "vasta" neljätoista muumimukia. Ois kuustoista, jos kahta en olisi rahapulassa myynyt.

      Poista
  2. Mulle on kertynyt muutamia, ja tykkään niistä tosi paljon. Varsinkin niistä vanhimmista, joista join kaakaota kun olin lapsi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, sulla sisältyy näihin muistojakin. <3
      Mä aloin keräilemään vasta vähän alle kolmekymppisenä.

      Poista
  3. ♥en erityisemmin keräile, mutta tykkään kyllä ja paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nättejä ne on, mutta ovatko liian uusia sinun makuusi... :)

      Poista
  4. Mulla ei ole yhtäkään muumimukia =DD Kikkaralla on yks. Noi on kyllä ihanan pirteän näköisiä mukeja =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, löytyy vielä ihmisiä jotka eivät näihin ole hurahtaneet. =)
      En minäkään näihin ole niin paljon hurahtanut kuin Disneyn leffoihin. :D

      Poista
  5. täältä löytyy muumimukeja, käytössä on eikä koristeina. Tarrojen perään en oo. MOolemmille lapsille sain haalittua niiden syntymävuosien tarralliset kausimukit, ne ei oo käytössä vaan lapset saa ne sitten aikanaan itelleen muistoks, tai mikäli niitten arvo pysyy vielä vuosien päästä samana kun nytkin (vanhojen mukien siis) niin saa vaikka myydä mun puolesta mukinsa sitten joskus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo onkin ollut hyvä ajatus ja muisto. Muumimuki syntymävuodelta. :)

      Poista
  6. Mulla on liuta muumimukeja parinkymmenen vuoden ajalta. Ihan kaikkia ei ole, eikä ehkä tulekaan, jollei satu silmille jossain, kun on rahaa...
    Mun suosikkeja ovat mammat tietty, mutta tykkään myös Mymmelistä ja Vilijonkka:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu muistankin, että ollaan tästä aiemmin kommentoitu ja sulla on ihan mahtava kokoelma minkä sen yhden kuvan kerran blogissasi näin. :)

      Poista
  7. Mä en ole innostunut keräilemään muumimukeja. Yhden olen saanut joululahjaksi anopilta. Tykkään tuosta kyllä kovasti, mutta mulle riittää tuo yksi :D Kuulosti muuten niin hyvältä idealta tuo muumimuki lapsen syntymävuodelta, joten taidan haalia sellaisen pojalle, jos jostain vaikka vielä löytyisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tää into nyt hieman laantunut, kun innostuin keräilemään Disneyn leffoja. Sitä Toven 100.v. mukia toivon kuitenkin joululahjaksi. Se kun sattuu olemaan vihreä voittoinen väriltään. ;)

      Poista
  8. Muumi-mukit!!! <3 Ne on aivan ihania!! Mä tykkään ite niistä tosi paljon!! Tykkään siitä mallista, kädessä pysyvät niin tosi hyvin. Meillä on Muumi-mukeja jonkun verran. Oon muutamana jouluna ostanut koko porukalle lahjaksi. Muumi-mukit on meillä käytössä joka päivä, se ehkäisee vähän sitäkin, että lasi/muki tiskiä ei tulis niin paljoo. ;)
    Joulu mukit on ne, mitkä mä haluan aina. Yhtenä vuonna en sellaista saanut, mutta ei se mitään. Tämä on mun joka jouluinen lahjatoiveeni. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä olikin jo tiedossa, että siellä suositaan muumeja. ;) Löytyy varmasti jokaiselle oma lemppari hahmo muumilaaksosta. Nättejä ne ovat ja hyvä muotoilu.

      Poista
  9. Kiitos kalenteriini osallistumisesta =) Ihania mukeja. Meillä lapsilla on kaikilla omansa sekä minulla ja miehellä omat (alin kuva vaaleanpunainen, saatiin kihlajais vai oliko häälahjaks) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään. Sinä osallistuit niin runsaskätisesti mun kalenteriin,että ajattelin yhen luukun vielä ottaa. =)
      Muumeista löytyy varmasti jokaiselle omansa. :)

      Poista
  10. Mä keräilen mukeja, sillain fiiliksen mukaan. :) Ostan jos jokin muki näyttää kivalta ja joitakin ollaan saatu lahjaksi. :) Mukit on keittiössä lasikaapissa ja niitä käytetään usein lasten juhlissa ja joitakin mukeja ihan arjessakin. :)

    Voisin esitellä omassakin blogissa meidän mukeja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on sit vähän sama "keräily mentaliteetti" kuin mulla. :)
      Mukavia mukeja fiiliksen mukaan tai lahjaksi saatuja.

      Esittele ihmeessä. Aina kuitenkin kiinnostaa toisten kokoelmat. :)

      Poista
  11. En oikeastaan keräile tai on mulla aika monta Muumimukia, mutta ne on käytössä kaikki. Mulla on pari kaveria jotka keräilee Muumimukeja ei-käyttöön. En oo hetkeen hankkinut uusia muumimukeja. Viime vuonna taisin saada kaksi muumimukia miehen äidiltä joista toinen mulla joten sitä en sitten ottanut käyttöön.

    No toki tota munkin Muumimukien hankintaa voi keräilyksi sanoa, vaikka käyttöön tuleekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyttöä vartenhan ne on tehty. :) Ei kai tämäkään keräilyä ole jos silloin tällöin ostaa. Keräilijähän haalii kaikki mahdolliset mukit ja etenkin ne harvinaiset joihin mulla ei kyllä ole edes varaa.

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.