Yöllä kahdeltatoista tulee kummitukset

Tai siis minä ajattelin noin. En tiedä mistä tämä pelko tarttui. Varmaan lastenkirjoista. Mitään pelkoa ei tuolloin ollut että oisin valvonut tuohon aikaan. Yhdeksältä mentiin nukkumaan ja viimestään kymmeneltä sammui valot. Siis arkena. Viikonloppuna oltiin hövelömpiä ajan suhteen. Äiti aina luki kirjaa, iskä kävi useimmiten samantien nukkumaan paitsi silloin, kun olin alle kouluikäinen niin piti lukea iltasatu. Joskus katsottiin yläkerrassa vielä Kymppitonni, Pulmuset ja Tuttu Juttu. Minä saatoin nukahtaa Kymppitonnin ja Pulmusten aikana ja heräsin loppumusiikkiin. Vähän harmitti, kun äiti sanoi telkkari kiinni ja nukkumaan.

Kunnaksen kirjoissa oli välillä kummituksia.

Nyt mä meni ihan sivupoluille mitä olin selittämässä. Niin siis pelkäsin kummituksia, jos ihmeen syystä. Yleensä nukuttiin jo tuohon aikaan, mutta... Välillä tuli vessahätä ja tarkastin kellon, jos se oli jotain vaille kaksitoista en uskaltanut lähteä mihinkään. Odotin että se tulee puol yksi. Kerran oli pakko päästä vessaan niin herätin iskän, että tuo mulle juomista. Se meni hakemaan alakerrasta juomista, niin minä kävin sillä aikaa vessassa. Hauskaa, mutta ei tuohon aikaan, kun pelotti. Onneksi se pelko on kadonnut, toistaiseksi.

Turtles

En tiiä menikö tuo oikein, mutta kuka muistaa teini-ikäiset mutanttininjakilpikonnat jotka seikkailivat tv-ohjelmassa. Varmaan aika moni tän ajan lapsi minkä minä olen. Me jopa leikittiin sitä aina naapurin muksun kaa. Minä olin Donatello ja hän Leonardo. Tällä viikolla minä sain Donatellon omalle seinälle.

Se on hieno! Ainakin minun mielestä. En tiedä miksi Donatello oli mun suosikki. Vaikuttiko siihen aseen valinta vai se, että hänellä on liila huivi. Niin sen kaiken lisäksi, että oli yks suosikki sarja, niin tykkään pelailla Nintendolla tätä.

Blogin kuus vee

Onneksi olkoon tämä blogi täyttää kuusi vuotta, wau! Siellä uusimmat lukijat voivat ihmettellä, että olen vähän kirjoittanut alkuvuosina. Se ei pidä paikkaansa. Minä vaan olen poistanut niistä suurimman osan. Kun tapahtui elämän muutos. Erosin ja aloitin puhtaalta pöydältä: Vaahteran katveessa blogissa.

Se oli hurjan jännää, kun aloin kirjoittamaan. Minä tarkastin monet kerrat ne teksit ennenkun julkaisin. Mutta kauhean vaikeeta oli saada lukijoita. Mutta kun jatko ja jatko vaan, niin niitä alkoi tulemaan. Monta kertaa olin lopettamassa, mutta en kuitenkaan. Nyt minä voin jo sanoa, että olen löytänyt täältä blogimaailmasta ystävia tai kavereita, niin eihän tätä voi lopettaa. Joten jos luoja suo, niin jatkan ainakin kymppiin asti.
Tai ennemmänkin.

Elokuu

Ihanaa. Se on elokuu. Mun lempi kuukausi kesästä. Ai minkä takia? Kun tässä kuussa illat alkavat hämärtyä ja kesäillan viileydessä on jo syksyn tuntua. Ainakin loppu elokuusta. Kuten jo sanoin niin tykkään alku syksystä. Jee! Ja sit mennään joulua päin. Huikeeta!

Mutta silloin kun kävin koulussa en tykännyt, kun elokuussa alkoi koulu. No eihän se vielä mitään, kun mentiin kouluvaate ostoksille. Mä en ole koskaan tykännyt ostaa vaatteita. En koskaan. Minä usein otin sen minkä helpoiten sain. Joo otetaan vaan, joko vois lähteä pois?

Nyt elokuu tuntuu hyvältä. Ihmiset aloittaa koulun ja moni työt. Elokuu lopettaa kesän juoksun ja nautitaan niistä päivistä mitkä hyviä on. Ensi kuu onkin jo Syyskuu.

Muumit

Miksi kirjoitan Muumeista. Voisinhan minä kirjoittaa My Little Ponyista. Koska miulle on käynyt niin että olen kirjastosta lainannut näitä kumpiakn kausia katsottavaksi. Näitä uudempia Ponyja ja vanhoja Muumeja. Miulla pitäisi olla lapsi minkä kanssa sais katsella näitä, mutta kun ei ole. Nyh. Tähän väliin join kylmää kahvia, hyi. Haenpa kuumaa ja jatkan kirjoitusta. Hetkinen...

No niin millokahan ne Muumit alkoivat tulemaan. Olinkohan sillo 10 vuotta vanha. No ainekin siinä iässä että kiinnostivat mua. En kyllä koskaan ollut Muumien perään vaan Nuuskamuikkusen ja Pikku Myyn. Olivatha ne sentään ihmisiä. Tai tavallaan ihmisiä. Nuuskamuikkunen on kuin minä. Yksinäinen susi. Se asuu teltassa, mutta ei Muumien luona ja se lähtee talven ajaksi pois. Silloin se on yksin.

Jos äitiltä kysytään niin minä olen Pikku Myy. Minulla aina joku jäynä mielessä. Ja haluaisin tehdä vaikka mitä ihan niinkuin Pikku Myy. Omasta mielestä en ole kyllä niin ilkeä kuin Pikku Myy. Vaan rauhallinen Nuuskamuikkunen.

Minä siis seurailen vieläkin Muumeja, mutta kirjoja en sentään lue. Jotain niissä kuitenkin on, koska jaksan niitä seurata. Pienenä jotkut jaksot pelottivat mua, kun oli Mörköä ja kummituksia. Mutta eivät enää.

Hiekkalinna 17.7. 2018

Yleensä on tullut käytyä hiekkalinnaa kuvaamassa ja niin tänäkin vuonna. Aluksi tarkoitus oli mennä Kiteen eläinpuistoon, mutta +33 astetta mittarissa näytti siltä ettei kannata niin pitkää reissua tehdä. Joten päädyttiin Lappeenrantaan.

Melkein kaikista otin kuvan, mutta laitan tähän vain muutaman. Muutenhan tulisi kuvaähky. Näissä on hienosti otettu huomioon pienetkin yksityiskohdat. Sanotaan että paremmalta näyttää luonnossa kuin kuvissa.

Tää oli upea. Se oli niiku sisällä siellä linnan perukoilla. Tuli jotenkin rauhallinen olo kun tämän näki.

Siinäpä pienet palat teille. Mutta päivä oli tosi kuuma, niin hirveästi ei viittitty siellä olla. Käyntiin kahvilla (varjossa) ja sit käyntiin ostamassa mansikoita ja lakuja satamatorilta. Tehtiin yhdessä ystävän kanssa tämä retki.

Ystävyys

Jotkut ystävyydet pitävät läpi elämän. Toiset syttyy ja sammuu hiljalleen. Minulla on paljon kokemusta näistä jotka sammuvat hiljalleen.
Tutustuin yhteen ystävään keväällä 2016 aikoihin. Oltiin ystäviä ja tiet erosivat. Sitten taas palailtiin yhteen 2017 keväällä. Tää oli ainoa ystävä joka kävi mua tapaamassa sairaallassa. Minä ajattelin ettei hän tulee enää kun en osaa puhua, mutta tuli kuiteskin. Hän antoi mulle sen Nuuskamuikkusen pahmolelun.
Hän on vieläkin minun ystävä.

Tässä vaiheessa sitä miettii, että hän on todellinen ystävä, kun kesti sen sairaudenkin. Toiset kaverit vieroksuivat mua, kun en osannut ilmaista itseäni kuten halusin. Mutta vain yksi jäi. Tässä on hyvä puoli se., että pystyn puhumaan taas normaalisti. Olen kuin ennenkin. Sitä ei muuta osaa sanoa kuin: Hyväksy sellaisena kuin minä olen.