Sivut

sunnuntai 14. elokuuta 2016

Koulukiusaaminen

Nehän alkavat kohta taas koulut ja koulukiusaaminen. Toivottavasti jälkimmäinen vähemmissä määrin. Tosiasiahan on vain se että tätä kamaluutta ei saa kitkemälläkään pois. Tuskin edes karsittua. Vuodesta toiseen se jatkuu vaan aina samanlaisena ja kauheana kavalana paholasena. Ei ihan samanlaisena, kun itse olin muksu ei ollut vielä kännyköitä ja nettiä joten sinällään nykyajan lapsilla on kauheampaa, kun nolot kuvat voivat levitä facebookiin tai youtubeen. Kännykkä mahdollistaa myös ilkeiden viestien lähettelyn ja kiusaamisen ylettymisen kotiin asti. Alla pieni tosi tarina kiusaamisesta jonka jälkeen kerron omista kokemuksista.

Kyllä mun äiti on ihana. Palattiin kaupasta ja kioskin luona oli itkevä (hieman pyöreä) pikkupoika. Äiti pysäytti auton ja kävi kysymässä mikä hätänä. Kolmen pojan kopla oli käynyt kiusaamassa yhtä ressukkaa. Kaataneet pyörän ja potkineet. Poika kertoi myös että saa kirosanaviestejä näiltä pojilta. Näytti meille yhden ääniviestin joka meni näin: V_tt_, v_tt_,...tuota samaa sanaa vaan. Sääliksi kävi ressukkaa.

Niin sellainen tapaus. Minä olen omasta kiusaamisesta kertonut usein ja monelle näin aikuisena, mutta en silloin lapsena. Haukkumista, ivaa, porukan ulkopuolelle jättämistä, äänen ja eleiden matkimista. Siitä oli mun kouluaika tehty. Parhaat vuodet taisivat olla toka, kolmas ja neljäs luokka, kun kiusaamista ei esiintynyt. Viidennellä, murrosiässä se syttyi oikeaksi helvetintuleksi. En enää viitannut tunnilla. Enkä mielellään puhunut koko koulupäivän aikana mitään, koska ääntäni matkittiin. Liikuin mahdollisemman vähän ettei minua matkita. Nojailin välitunnilla yksin aitaan ja maleksin jonon häntäpäässä sisään. Pukeutumista haukuttiin, kun ei ollut 501 lewiksiä tai adidaksia. Pukeuduin jo silloin omanmaun mukaan mukavasti. Mikä pahinta 4-6 luokan opettajamme lietsoi vaan kiusaamista. Koko luokan kuullen moitti kuvistyöni ja keksi perättömiä asioita minusta. Minä vaikenin kestin kaiken hiljaa, vaikka kotona itkin ja joka päivä koski mahaa. Kai vanhemmat jotain epäilivät, mutta kun en tunnustanut että minua kiusattiin niin vaikeahan siihen oli puuttuakkaan.

Kiusaaminen ja nimittely on jatkunut aikuisiällä. Kai se näkyy päällepäin. Tuo on helppo uhri. Nimitellään ja morkataan ulkonäköä. Mikään ei ole kauheampaa kuin kerta kerran jälkeen huomata olevansa aina se tyhmä, ujo, honkkeli jota kukaan ei tahtonut ryhmätöihin mukaan, joka valittiin viimoisena joukkueeseen ja jonka itsetunto maahan tallattiin.

Kiitos, jos jaksoit lukea tekstin loppuun ja puututaanhan kiusaamiseen, jos sellaista ympärillä näemme. Haastankin tässä samalla kaikki bloggaajat kirjoittamaan oman kannanottonsa koulukiusaamista vastaan.

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Blogi neljä vee

Mun kultamussukka, esikoinen, palleroinen täyttää tänään neljä vuotta. Voitteko kuvitella! Paljon on tuohon neljään vuoteen mahtunut, niin iloja kuin surujakin. Ajattelen helposti, että minun elämä on tylsää eikä siinä tapahdu mitään. Kuitenkin, kun selaan toisinaan blogini tekstejä taaksepäin lukien jutun sieltä toisen täältä, huomaan ettei se niin tylsää olekkaan tuo mun elämä.

Parasta olette kuitenkin te: Rakkaat lukijat. Blogini sokerimurut. Niinäkin hetkinä, kun olen harkinnut lopettamista olen muistellut miten suuren ilon teidän kommentit ja terveiset aina mulle tuo. Päivieni aurinko silloinkin, kun mieli on maassa eikä mikään kiinnosta. Eli kiitos, kun olette pysyneet matkassa mukana ja jaksatte ahkeraan vielä kommentoida. Olette ihania!


Tästä on hyvä jatkaa kohti viidettä vuotta ja saa nähdä missä sitä silloin ollaan...Sillä pieniä tai suuria unelmia sekä suunnitelmia on ilmassa tulevan suhteen.

maanantai 8. elokuuta 2016

Arvonnan voittaja

Minähän olen tunnetusti vanhan-ajan ihminen ja tykkään perinteistä. Niinpä arvontakin suoritettiin perinteisellä lappu tekniikalla. Nimet lappuun ja arpomaan. Rakas äitini toimi mielellään tässä onnettaren tehtävässä. Kysyi mikä arvonta, mitä palkinnoksi, ketä osallistuu. Kerroin blogin sadan lukijan arvonta, blogini lukijat osallistuu ja palkinto on kokonaisuudessaan tämä:


Aluksi mulla oli tuossa toisenlainen vihko palkintona, mutta vaihdoin viime hetkellä toiseen. Anteeksi taas vauhdissa napsastu ylivaloittunut epäselvä kuva. Siinä on siis nuo lupaamani hiuslenkit, muistivihko älypuhelimen muodossa ja auto salmiakkikarkki.

Tämän pienen setin ja yllätyksen saa omakseen:


Outi Outis` s life blogista! Onneksi olkoon! Osoite multa jo löytyykin. Joten laitan kirjeen matkaan tuotapikaa. Outi on kyllä palkinnon ansainnutkin. Sen verran usein ellei jopa joka kerta kerkeää jättämään kommentin käydessään.
Kiitos kaikille osallistuneille ja mukavaa elokuun jatkoa!



lauantai 6. elokuuta 2016

Kesäkauden vieraileva tähtönen

Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä. Säästin kesäkauden vierailevan tähden kirjoituksen elokuuhun, kun ajattelin monen lomailevan heinäkuussa jolloin lukijakuntaa ei ole niin paljon. Satun SatunNaiselämää blogi on ihanalla tavalla maanläheinen, tavallisesta arjesta kertova blogi jota on mukava seurata. Haasteissa olen myös huomannut voivani samaistua useassa kohdassa Satuun joten senkin puoleen mukava blogi tuttavuus ja suosittelen kaikille hänen blogiaan. Kertokoon Satu itse itsestään ja blogistaan.

Heipä hei! Sain kunnian olla Mintun blogissa kesäkauden vieraileva tähtönen. Kiitoksia vaan! Elikkäs...olen siis Satu, 35 vee ja työskentelen leipomossa paistajana. Asustelen omakotitalossa miehen ja koiran kanssa. Minut löytää blogista SatunNaiselämää. Siellä kirjoittelen elämästäni, arjestani, milloin mistäkin. Bloggaamisen ohella harrastan elokuvia (/tv-sarjoja) ja valokuvausta. Leffoja olen rakastanut aina, mutta valokuvaus tuli ja vei mennessään vasta blogin myötä. Enimmäkseen tykkään kuvailla luontoa ja sen ihmeellisyyksiä. Oikeastaan AINA pitäisi olla kamera mukana, ei koskaan tiedä mitä vastaan tulee. Blogista voinee päätellä, että itse viihdyn paremmin siellä kameran takana kuin sen edessä =). Mitäs vielä...bloggaamisen ohella olen saanut tutustua aivan ihaniin uusiin ihmisiin ja mukaan mahtuu toki vielä lisääkin. Pidemmittä puheitta...Tervetuloa SatunNaiselämää-blogiin, satuvalimaki.blogspot.fi.

torstai 4. elokuuta 2016

Ulkonäköpaineet

Ulkonäköpaineet eivät ole nykyaikana vain naisten juttu. Niistä kärsivät enemmissä määrin myös miehet. Sen olen tässä viime aikoina huomannut etenkin omassa ikäluokassa +30 vuotiaat. Mistähän miehille tulee mielikuva, että täytyy olla treenattu ja trimmattu kroppa, six-packi mahan kohdalla ja hauista enemmän kuin järkeä päässä.

Ei kaikki naiset kuten minä esmerkiksi tykätä hauiskimpuista ja muskelimasoista. Ei edes joka toinen nainen kaipaa treenattua kroppaa siipaltaan. Johan se luo naisellekkin kauheita treenipaineita jos toinen on viimoisen päälle tikissä ja timmissä kunnossa. Ukko juoksee salilla ja ite köllähdät sohvalle nauttimaan kahvia kera wiinerin. Niikuin moni mies sanoo: Naisessa täytyy olla jotain josta ottaa kii. Niin täytyy sitä miehessäkin olla jotain. Olkoon se sit vaikka pieni maha, mutta ei kuitenkaan mikään hieman toisenlaisilla six-packeilla kyllästetty kaljamaha. Rajansa kaikella.

Puutun vielä naisiinkin:
Hei mimmit!
Ei meidän tarvitse treenata hulluna. Ei se meistä parempaa ihmistä tee. Liikunta sopivissa määrin on terveellistä ja suotavaa kaikille. Sitä en kiellä, mutta ei ammuta yli. Etenkin nuoret vasta äidiksi tulleet naiset kokevat itsensä synnytyksen jälkeen lihaviksi ja rumiksi. Lopettavat imetyksen neljän kuukauden kohdalla syystä ettei rinnat alkais roikkumaan. Hurjaa, kun samaan aikaan toisaalla joku kaipaisi lasta niin ettei välittäisi roikkurinnoista tai pienestä mahasta kunhan sais vaan sen lapsen, mutta se on jo toinen tarina se.

Hei kundit!
Te olette ihania ilman six-packia oikeesti. Älkää rehkikö itseänne tärviölle siellä salilla. Viettäkää sekin aika ennemmin oman kullan kanssa. Tai tehkää yhdessä ihana ja rento kävelylenkki. Ei kaiken tarvitse olla aina pelkkää suorittamista. Kyllä teistä tykätään mahalla tai ilman. Kunhan olette sinut itsenne kanssa. Se riittää.

Päätän saarnani tähän ja toivon ettei kukaan ottanut itseensä. Me ollaan erilaisia kaikki ja tullaan aina (luojan kiitos) olemaan. Joten ei yritetä muuttua tietyn kaavan mukaiseksi.

tiistai 2. elokuuta 2016

Muumimaailma

Mä unelmoin Muumimaailmaan pääsystä. Siis ihan konkreettisesti näin yks yö unta että olin muumimaailmassa ja pääsin halaamaan Nuuskamuikkusta. Sit heräsin karuun todellisuuteen, että ei minulla ole varaa matkustaa muumimaailmaan. Haaveita vain. Olisi minulla muumimaailmaan varaa, jos se sijaitsisi naapuri kaupungissa, vaan ei kun on suomen toisella laidalla. Huutava vääryys. Se on ainut Suomessa oleva mielikuvitusmaailma, kun täällä ei ole Disney Wordiakaan. Sinnekkin ois kiva päästä. Edes Euro Disneylandiin. Kunhan ensin sais katsastettua tuon muumimaailman.

Jos siellä ruudun takana vaikka järjestettäs pieni keräys tai hoidettas mulle joku yhteistyöprojekti blogin kautte, että pääsisin toteuttamaan tuon lapsuuteni unelman niin kiva ois. Kaikkihan tietävät rakkauteni satuja kohtaan ja niissä unelmat aina käy toteen.


Nuorena kysyin iskältä että milloin mennään Muumimaailmaan niin vastaus oli tyly: Sie olet liian iso tyttö sellaseen. Eikä! Ei näin! Koskaan ei ole liian vanha hassuttelemaan tai seikkailemaan satumaailmassa. Meissä jokaisessa asuu pieni lapsi joka pyrkii kovasti toteuttamaan haaveitaan. Joten jotain tässä täytyy keksiä. Mieluiten vielä tänä kesänä.

sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Zootropolis

En odottanut mitään tältä elokuvalta, koska edeltäjänsä Big hero 6 oli suuri pettymys. Näinollen kun mitään ei odota. Ei voi pahasti pettyäkkään. Joten olin positiivisesti yllättynyt siintä, että tässä elokuvassa oli selkeä juoni, mielenkiintoiset hahmot ja huumoria mielinmäärin.

Kani joka tahtoi ja pääsi poliisiksi aika veikeää. Kania enemmän tykkäsin kyllä ketusta. Tuosta mairean suloisesta juonittelevasta repolaisesta joka tarinan edetessä koki totaalisen suunnanmuutoksen. Nämä kaksi ja kaikki sivuhahmot päälle takasivat viihdyttävän melkein kaksi tuntisen elokuva nautinnon jonka parissa mieskin viihtyi. Tosin elokuvan jälkeen tunnusti ettei ehkä yksinään olisi jaksanut loppuun katsoa. Minulle suurelle animaatioiden kuluttajalle ja Disneyn piirrettyjen rakastajalle ei tuota vaikeuksia katsoa tulevaisuudessa yhä uudelleen ja uudelleen tuota leffaa.


Elokuva eteni sopivaa tahtia eteenpäin. Eikä ollut samanlaista kohellusta ja sähellystä kuin Big hero 6. Okei, myönnän että hieman tuo adhd-kani otti aluksi aivoon, mutta siihen tottui elokuvan aikana ja onneksi ketturepolainen tuli rauhoittamaan tilannetta.
En tiedä mikä siinä on, mutta minä vaan tykkään kettu hahmoista niinkuin esim. Robin Hood ja Marian-neito. Ihania! Ketuissa on sitä jotain.

Arvosanaksi annan 4 tähteä. Yksi tähti lähtee pois tosiaan koheltavan kanin takia. Oikeasti rauhallisempi tahti riittäis ja miksi kani. Miks ei vaikka kissa? No, mutta kanithan koheltaa tosi elämässäkin joten ymmärtäähän tämän, että hahmokin on ylivilkas tapaus. Huumori oli kyllä ihan huippua, kun jaksoi naurattaa aikuistakin. Mene ja katso itse, niin tiedät mistä kirjoitan. Suosittelen animaatioiden ystäville.