Tämä oli joskus kauan kauan sitten Outin blogissa ja nyt ajattelin itse toteuttaa sen. Kaikki tietää, että lempivärini on vihreä, rakastan kissoja ja kahvia. Senpä takia etsin jotain muita totuuksia minusta.
1. En ole uskovainen tai olen ehkä vähän, kun joka ilta rukoilen. Kävin pienenä pyhäkoulussa ja se on ollut siitä asti päällä. En pysty nukahtaamaan ellen tee iltarukousta.
2. Tykkään pyykinpesusta. Ainakin kun tarvitsee pessä vain omat vaatteet. On ihanaa laittaa ne narulle kuivumaan.
3. Lempivuodenaikani on: Kevät, syksy, kesä ja talvi. Jos joulu on vuodenaika, niin menee ykköseksi.
4. Kuten jo sanoin tykkään joulusta. Se on meillä aina ollut perhejoulu. Lapsena viettettiin sitä koko suvun kesken meidän talossa. Rakastan myös tehdä joululeivonnaisia ja koristella kotia.5.Aikoinaan haluaisin mennä Pariisiin ja nähdä Disneylandin, mutta suunnitelmat muuttuu. Nyt minulle riittää kun saan olla omassa kotimaassa enkä halua yhtään minnekään.
6. Olen kiitollinen jokaisesta päivästä, kun lähiomaiset ovat vielä hengissä. Tiedän, että päivä päivältä aika vähenee. Täytyy vielä nauttia, kun ovat täällä. Viedä niitä kukkia nyt, kun vasta haudalla.
7. Rakastan eniten isää ja äitiä. He ovaat tehneet minusta juuri tällaisen kun olen. En ole täydellinen. Ei kukaan ole, mutta juuri heille sopiva.
Ihanaa kun teit tämän postauksen Minttu <3
VastaaPoistaKivaa loppuviikkoa sinulle!
Juu,tein vaikka aikaa vähän vierähti. :)
PoistaMukavaa loppuviikkoa Outi
Mukava tutustua enemmän näin seitsemän totuuden kautta. Ihanaa viikonloppua ❤
VastaaPoistaViikonloppu olikin ihana, kun tuli vihdoin se ensilumi <3
Poista