Sivut

torstai 21. maaliskuuta 2019

Syntymäpäivät

Äiti ja iskä viettivät synttäreitä 14. ja 15. maaliskuuta. He ovat sattuneet syntymään peräkkäisinä päivinä, mutta eri vuonna. Minuakin yrittivät saada maaliskuuhun syntymään, mutta ei onnistuneet. Olen tästä kyllä tyytyväinen, kun on toukokuussa synttärit. Sillo voi viettää ulkonakin juhlia.

Kuva 1970 luvulta.
Pienenä se oli kivaa, kun sai syödä kakkua ja kaikkia herkkuja monta päivää putkeen. Nykyään sitä vaan toivoo, että älkää enää vanhetko. Eihän sitä nuorempana ajatellut, että taas ne vanhenee. Mutta kuitenkin kummatkin on minulle hyvin tärkeitä ja toivon, että eläisivät vielä pitkään.

6 kommenttia:

  1. Myöhästyneet onnittelut vanhemmillesi. Minunkin isäni syntymäpäivä oli 15. maaliskuuta <3

    VastaaPoista
  2. Onnea vanhemmillesi, ja pitkää ikää! :)

    (Ah, nuo 70-luvun värit seinissä ja vaatteissa! Ihan samalta näyttävät kaikki miunkin vanhempien nuoruudenkuvat. Tosin isäni huone oli kirkkaan oranssi, koska Tikkurilan asiantuntija suositteli sitä energisoivana värinä opiskelijan huoneeseen :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan sitä pitkää ikää. :)

      Meidänkin talo on tehty 1980-luvulla ja sielläkin on käytetty värejä. Mun huone on keltainen. Ainakin aurinkoinen väri.

      Poista
  3. Ihanaa elamaniloa tuo vanhempiesi kuva viestittaa. Paljon onnea heille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. He olivat vielä sillo nuoria. :)
      Kiitos onnitteluista.

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.