Sivut

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Isänpäivä

Iskä siitä voisi kirjoittaa monta hyvää tarinaa, niin iloisuudesta kuin kärttyisyydestä. Iskä on ollut se jonka kanssa olen eniten tehnyt asioita. Minä olen ylpeä omasta iskästäni miten paljon hän teki mun kaa asioita Me tehtiin semmoisia asioita mihin äiti ei tullut mukaan. Käytiin Sirkuksessa, Huvipuistossa, retkillä ja niin edelleen. Onneksi minun isälläni on ollut aikaa minulle koko lapsuus. Isä on ollut aina huolissaan kun on kipuja tai olen ollut liian myöhään ulkona. Hän on aina sanonut sairaana ollessani, että hän haluaisi kivut itselleen ettei mun tarvitse kärsiä. Me ollaan naurettu ja riideltykkin, kun molemmat suuttuu aika herkästi ja lepytään. Sen takia ymmärrän miksi äiti on aina sanonut: Menkää nyt jonnekkin niin saan hetken rauhaa!

Kuva otettu 80-luvun lopulla.
Lähetin iskälle kortin sekä soitin tänään vaan kertoakseni kuinka paljon Rakastan.

1 kommentti:

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.