Sivut

sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Leluja: Pehmolelut

Äitini sanoi aikanaan: Mihin sie saat nuo kaikki pehmolelut, kun muutat pois? Ensinnäkin: En ollut aatellut muuttaa ja toisekseen ajattelin ne jäättää vanhaan kotiin.
No kyllä minä lopulta muutin, mutta yhtään pehmolelua en ottanut mukaan. Jäivät siis vanhaan kotiin olemaan.


Pehmoleluja olen saanut tuliaiseksi, lahjana ja ihan muuten vaan. Ne ovat hyvä vieminen jostain jonnekkin. Niiden avulla muistaa missä on käynyt. Näitä on jonkun verran. Lahjana se on tietenkin ihanin. Äiti koitti asettaa ettei enää pehmoleluja, mutta kuitenkin niitä tuli vaan. Lisää ja lisää. En ole laskenut niitä, mutta jotain yli sata on. Pieni, keskikokoisia ja suuria. En voi luetella mikä olisi lemppari. Ne on kaikki. Laitan tähän muutaman pehmolelun kuvan.


Tän hyvä ystävä toi mulle sairaalaan, kun halusin pienen vihreän nallen. Niin hän toikin Nuuskamuikkusen. Ihana ylläri.


Tää on vähän piilossa mun tuhatjalkanen tai siis kaksikymmentä jalkanen. On ihana värikäs ja aika pitkä. Se on lapsuudesta asti ollut mulle tuttu. Otin sen usein nukkumaan mun viereen.


Tääkin on lapsuudesta tuttu. Sen sydän lyö, kun painaa sydämen kohdasta. Tietysti pattereilla toimiva. Yksi ihana nalleistani.


Nämä kaksi vartioivat mun dvdeitä. Pysyvät varmassa tallessa.


Nämä vartoivat Aku Ankan taskukirjoja. Pienet suloiset vekkulit.

Otin vielä muutaman kuvan lisääkin, mutta jätetään ne toiseen kertaan. Sanotaan että kaikki lapsuuajan pehmolelut ovat mukavimpia. Niihin perustuu se muisto lapsuudesta ja ovat jotkut hyvin halatun näköisiä. Minulla oli lapsuudessa aina pehmolelu mukana. Kun menin mummolaan niin otin aina pehmolelun mukaan. Välillä piti hoputtaa että ota nyt joku, mutta piti tarkkaan valita mikä. Oli turvallista kun oli joku lelu mukana. Ja matkoille otettiin myös, ehkä jopa useampikin. Hyvä on olla, pehmolelu kainalolla.

2 kommenttia:

  1. Minulla oli ukkini ostama keltainen nalle aina matkassa mukana. Kovasti itkin ja surin, kun sen unohdin kerran pihalle ja joku oli polttanut sen. Tosi kamala teko :(

    VastaaPoista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.