Pelkäsin pienenä joulupukkia

Tää on ihan tosi. Joulupukkia odotettiin ja odotettiin, mutta sit kun se tuli niin säikähdin. Ainakin 4 ja 5. vuotiaana tapahtui sama rupeama. Se oli jännittäävä aikaa kun jouluaatto alkoi kääntyä iltaan. Tiedettiin alkaa pukin odotus. Minä ja serkku olimme kovin innoissamme tästä. Ja viimein se tuli. Joulupukki astui sisään ja laulettiin: Joulupukki, joulupukki. Joulupukki vetäs tip tappia ja alettiin lahjojen jako.
Ja niitä oli paljon!

Minä aloin itkemisen. Vaikka punanuttuinen joulupukki oli hyvä hahmo, niin minä itkin. Siinä suuressa mönkäreessä oli jotain pelottavaa. Pienen kränän jälkeen mut saatiin syliin istumaan ja se pelotti mua. Voi, voi. Eihän joulupukin nähden saa itkeä. Tässä muutama valokuva siitä, kuinka pelkäsin pukkia.

Jee oli tyytyväinen pukin tavatessaan. Oikein kaularutisti pukkia.

Minä hieman hämilläni pukin sylissä.

Kun joulupukki oli mennyt niin saimme avata lahjat. Siinä olikin repimistä. Ja voitte kuvitella mikä riemu siinä oli kaikkien lelujen keskellä. Siinä sitten loppuilta leikkittiin ja aikuiset saivat tehdä mitä halusivat. Olimme serkun kanssa varmaan lopenväsyneitä, kun meidät saateltiin nukkumaan. Joulupäivänä jatkui leikki. Oli se ihanaa aikaa.

Kummatkin sylissä pukin. Toinen nauraa ja minä naama hieman mutruissani.

Mutta se tyhjyys tuli joulun jälkeen. Taas vuosi ennenkuin saan nauttia tästä.
Mutta sitähän se on.