Puhutaanpa minusta

Tai tarkemmin ottaen siintä, kun olin lapsi. Ainoana lapsena koin suunnatonta vapautta olla ja tehdä miten lystää. Ei ollut isosiskoa tai veljeä kieltämässä saatikka pikkusiskoa tai veljeä roikkumassa tiellä sotkemassa leikkejä. Ei tarvinnut jakaa leluja tai huonetta. Ei tarvinnut käyttää toisen vanhoja vaatteita ( ehkä joskus serkkujen ). Kaikki oli omaa ja vain yksinomaan mun!

Niinpä sellainen asia kuin kaverit olivat minulle vieras käsite. Enkä osannut oikein jakaa heidänkään kanssaan aluksi mitään. Leikittiin ensin vain ulkona keskenään puolueettomalla alueella "ei kenenkään maalla" metsässä. Tai kaverin kotona. Lopulta uskalsin pyytää heitä meille kylään esim. Videoita katsomaan tai lautapelejä pelaamaan.Harmi, kun en voi laittaa tähän kaverikuvia yksityisyyssuojan takia.

Kuva vuodelta 2016.

Näettekö tuolla muumien takana olevan norsu pankin? Tottakai näette. Eihän ne muumit nyt norsun kokoisia ole. Tuohon pankkiin keräsin 50 pennisiä muksuna. Niitä joiden toisella puolella on karhun kuva. Tarkoitus oli kerätä pankki täyteen, vaan eipä tullut täyteen. Siellä ne ovat vieläkin 50 penniset. Voisikin joku päivä laskea paljon niitä oikein kertyi.

Kuten moni lapsi niin minäkin olen halunnut milloin mitäkin aina parvisängystä maastopyörään. Yksi asia jonka lopulta syntymäpäivälahjaksi sain oli leija.

Taisin olla aika leija, kun mulla oli oma leija. Tässä kuvassa vielä naurattaa, niin että reikäset hampaat vilkkuu. Kummi-tädin etelänmatkalta tuoma paita päällä. Ei naurattanut enää ulkona, kun leija ei lentänytkään niin hienosti kuin elokuvissa. Minua kyllä varoiteltiin asiasta, mutta en uskonut. Pyh, ihan tyhmä leija, vaikka hienon näköinen perhonen siinä onkin. Liekö syy sitten siinä, että perhoset ei taivaisiin lennä. Leija jäi muutaman ulkoilutuksen jälkeen makaamaan vaatekaappien päälle. Lieköhän tuo vieläkin siellä.

Seuraavassa kuvassa onkin jo vähän rauhallisempi meininki ja lampussa roikkuvien koristeiden perusteella joulunalus aikaa eletään.

Sama lamppu siellä olohuoneessa vieläkin on. Turhan matalalla vaan. Aina siihen kolauttaa päänsä. Syy miksi halusin tämän kuvan tänne laittaa on taustalla näkyvät asiat. Ensinnäkin tuo iso lipasto. Se on nykyään minun huoneessani ja sen päällä läppärillä nyt tätäkin tekstiä kirjoitan. Muistatte myös varmaan minun ison kolmiosaisen kauris taulun jonka aiemmin esittelin blogissani. Tuolla taustalla näkyy äitin vastaava sinisävyinen joutsentaulu. Sen vieressä on kehyksissä kolme kanava käsityötä jotka äiti on neulonut. Sen jälkeen, kun hän kyllästyi kokoamaan isoja palapelejä siirtyi äiti kanavatöihin. Tällä kertaa minulla toisen kummin ostama t-paita päällä. Kummit ostivat paljon vaatelahjoja jotka eivät minulta suurta suosiota valitettavasti saaneet. Hiuksien pituudesta ja olemattomasta otsatukasta voin päätellä, että tässä kuvassa olen kymmenen vuotias. Leija kuvassa kahdeksan tai yhdeksän.