Minähän uhosin kerääväni ne Kinder smurffit. Alku on ainakin lupaava sillä kaveri myi minulle viisi kappaletta näitä ihanuuksia, kun ei itse kerää. Olen iloinen ja onnellinen kuin pieni lapsi näistä. Uskokaa pois! Niin hassulta kuin se kuulostaakin.
Tuohon väliin mahtuu vielä yksi Smurffi. Kaikki ovat ihania. Vaikea valita suosikkia.
Velho ja velhon kissa. Tuo kissa on ihana! Ihan yks mun lemppareista. Piti laittaa hyllyssä eri lokeroon ettei saa Smurffeja kiinni.
Vielä uupuu Suursmurffi, Smurffiina ja yks tavallinen Smurffi. Ihmettelin, kun näitä on vain kahdeksan, kun yleensä erikoishahmoja on kymmenen. Vauvasmurffi ja Jekkusmurffi olisivat olleet kiva lisä joukkoon.
Smurffit jyllää myös karkkiosastolla. Katsoin kaupassa, että on Smurffi vaahtokarkkeja ja Petz annostelijoita. Ehkäpä joutuu niitäkin vielä ostamaan. Vaahtiksia vaikka Vapuksi. Petz annostelijan äiti lupasi nimipäivä lahjaksi.
Lapsena mulla oli niitä kokomuovisia oikeita keräilyhahmo Smurffejakin ja onhan ne vieläkin jossain, kun tietäs vaan missä. Niitä tais olla yhteensä jotain kymmenen ja muistan, että melkein jokaista oli pienillä hampailla nakerrettu jostain. Ainakin jaloista ja hatusta sekä leipurin kauhaa. Olikohan ne Schleichn valmistamia. En mene takuuseen. Eiköhän ne vielä jonain päivänä esiin pompsahda tästä talosta.
Mun sisko keräsi pienenä smurffeja, niitä oli reippaasti päälle 20 kappaletta.
VastaaPoistaSmurffit olivat 70 ja 80-luvulla kova juttu ja nyt ne ovat tehneet comebäkin. :)
PoistaMeillä Ellu löysi papan kätköistä pääsiäisenä varmaan 70-luvulta olevia smurffeja, iskä oli saanut ne vastikään omalta tädiltään joka siivosi varastojaan. Hitti silloin ja hitti nyt. :D Mekin katsottiin lapsena smurffeja ja kuunneltiinkin niitä, mutta meillä ei tainnut olla mitään smurffihahmoja
VastaaPoistaMinulla oli niin figuureja kuin pehmoleluja. Voi että ne olivat rakkaita kaikki. <3
PoistaMeilläkään ei pienenä ollut mitään smurffihahmoja, vaikka kovasti ohjelmaa katsottiinkin :) Sain kinderistä tuon smurffiinan, mutta ei oo kyllä mitään näköhavaintoa siitä ollut hetkeen :D
VastaaPoista:)
PoistaItellä Smurffit tuo mieleen parhaiten Smurffibiisit. Ne on ihan mahtavia. Vastasin lapsuuden aakkoset haasteeseen viimeinkin, smurffit on sielläkin mainittu :)
VastaaPoistaMinä olin teini, kun Smurffit alkoivat laulaa levyllä muutakin kuin naannatustaan. Huomasin, mutta en ole kerennyt lukemaan koko tekstiä. :)
Poista