Viikonloppu

En kirjoita otsikoksi: Loppiainen, koska meillä ei ainekaan joulu loppunut loppiaisena. Ehei, se jatkuu ainakin viikon vielä. Jotain loppui kyllä perjantaina-loppiaisena nimittäin auton akku! Juu, ei lähetty kauppaan ei. No, ei siinä mitään. Apua ei saatu auton akun lataukseen mistään joten jäätiin odottamaan seuraavaa päivää. Lauantaina äiti heräsi jo kuudelta ja laittoi auton lämpenemään. Ihme tapahtui puol viis iltapäivällä, kun kokeili startata. Se käynnistyi! Ei oltu uskoa ihmettä todeksi, koska viime vuonna teki kerran saman tempun ja vaati täyteen latausta. No, eihän siinä kuin kauppaan vaan ja vähän vilkkaa. Sunnuntaina eno toi meille vielä sitten laturin jotta saatiin auton akku takuuvarmasti täyteen ja ettei ihan heti simahtaisi uudestaan.

Sunnuntaina käytiin äitin miesystävän syntymäpäivä kahveilla. Hyvä, että käytiin. Sillä kukaan muu ei ollut häntä muistanut. Vietiin suklaakonvehtirasia ja kääretorttua sekä kummaltakin oma kortti. Kyllä huomasi hymystä, että tykkäsi kun muistettiin. Pieni ele-suuri merkitys. Sellain oli se viikonloppu ja nyt näyttääkin arki koittavan pidemmäksi aikaa. Voi, voi, mitenhän siintä taas selvitään, kun tottui pyhäpäivien rentoon oleiluun ja kiireettömyyteen. Kadotakko maan alle ja tulla esille vasta kevät auringon myötä leskenlehtien kanssa samaan aikaan.