Tällain kysymys heräsi mulle tässä eräänä kauniina vaiko lie sateisena päivänä mieleen. Ketä Disney prinsessaa muistutat ja miehille sama prinssinä. Itselläni on kaksi vastausta.
Ensinnäkin Belle. Tuo ikuinen unelmoija. Haaveilee seikkailuista ja rakkaudesta.
Belle rakastaa kirjoja. Nuorempana minäkin luin paljon. Hän on myös itsevarma ja päättäväinen. Samalla myös hellä ja ystävällinen. Ehdottomasti olen Belle. Hiusten värikin on sama nykyään.
Joku toinen saattaisi kuvata minua puolestaan Auroraksi.
Rakastanhan nukkumista ja nukun Prinsessa Ruususen unta. En nyt aivan sataa vuotta kuitenkaan. Ihan vain vaivaiset 8-10 tuntia yössä.
No niin tai näin kumpi vaan. Kuka sinä olet tai oletko kenties saanut kuulla jonkun toisen suusta muistuttavasi jotakuta Disneyn kaunotarta\prinssiä?


En koe muistuttavani mitään Disneyn prinsessaa, vaan kolmea muuta naishahmoa. Ensinnä Liloa, toisena Esmeraldaa (noh, joku rohkea saattaa häntä mustalaisprinsessaksi kutsua, mutten ite piä häntä prinsessana), Matami Mimmiä ja viimeisinä, muttei vähäisimpänä Kultu Kimallusta.
VastaaPoistaMinäkään en osaa pitää Esmeraldaa prinsessana. Varsin mielenkiintoinen kattaus. Etenkin tuo Matami Mimmi oli yllätävä.
PoistaJos prinsessoista pitäisi valita, niin olisin ehkäpä Yasmin.
VastaaPoistaItse olen sanonut olevani yhdistälmä Nalle Puhin Kania ja Kengua, äidillinen ja vähän neuroottinen :D
Hah, hah, kanin ja kengun yhdistelmä kuulostaa hauskalta. :D
PoistaMÄ olisin varmasti Ursula!
VastaaPoistaHah hah, merihirviö! :D
PoistaMie halusin pienenä olla Ariel :D
VastaaPoistaMutta Prinsessa Ruusunen kyllä sopisi miullekin, koska tykkään nukkua. Frozenin Anna voisi kyllä täsmätä minuun.
Ruususen unta on ihana vedellä. :D
PoistaHhmm, jos ei hiuksien väriä katso, niin kasvoilta muistutat kyllä hieman Annaa. :)
Mie olisin varmaan Belle, tumma tukka ja rakastan lukemista. Muut Disneyn prinsessat eivät oikein koskaan ole vedonneet, joko tylsiä blondiinoja tai ihme rämäpäitä. :D
VastaaPoistaVarsinkin nykyajan prinsessat ja sankarittaret ovat kauheita rämäpäitä. :D
PoistaMinäkin samaistun Belleen, hiusten ja silmien väri on sama, olen tiedonhaluinen ja pidän lukemisesta. Välillä tulee myös haaveiltua seikkailuista, vaikka kotona parhaiten viihdynkin. :)
VastaaPoistaTämä vastaus oli jotenkin arvattavissa jo ainoastaan profiilikuvasi perusteella. :)
Poista