Lapsuusmuistoja: Minä ja iskä

Me oltiin lyömätön parivaljakko aina yhdessä (ainakin melkein). Missä iskä siellä Minttu. Renkaanvaihdossa, halkoja pinoamassa, autoa pesemässä, grillitulia sytyttämässä, lumia kolaamassa joskus jopa tiskaamassa. Tosin minä kuulemma hidastin sitä touhua joten vähiin jäi tiskaamiset. Silloin kun iskä päräytti ruohonleikkurin tai moottorisahan käyntiin minä juoksin sisälle. Vieläkään en voi sietää kummankaan härvelin metelöintiä. Siinäpä kai ainoat touhut joissa en ollut mukana piha puuhissa.

Otetaanpa tähän muutama kuva katsaus siihen mitä ollaan tehty. Täytyy kyllä sanoa, että tällä kertaa ihan pihalta ja kesä kuvia. Eipä taida paljoa talvikuvia löytyä, koska kuvaaja vilukissa äiti ei ole ollut ulkona.

Tässä poseerataan juuri valmistuneen aidan takana. Vuosi 1986 uskoisin.

Onni on omakotitalo aidatulla pihalla. Ennen aitaa ihmiset tykkäs kävellä tuosta sivupihan poikki läpi. Tämä kuva on etupihalta. Iskä suunnitteli ja suunnitteli aidan rakennusta. Kunnes äidinisä eli rakas ukkini päräytti mopedilla pihaan ja sanoi: Nyt kuule poika hommiin siintä ja laitetaan aita pystyyn. Kyllähän iskä vähän vastaan laittoi, mutta ukkipa ei antanut periksi ja niin työt alkoivat. Malli käytiin tarkkaan mittaamassa ja ottamassa naapurin aidasta, koska tuolloin talojen aitoineen piti olla yhtenäisiä ja saman värisiä. Ei voitu sooloilla oman maun mukkaan edes aidan värissä. Minä muuten sain auttaa iskää aidan lautojen maalaamisessa. Se oli kivaa puuhaa. Minulla on kuvassa ihka uusi Tammen kultainen kirja Jere Jarruvaunu. Halusin sen kuvaan mukaan, kun tykkäsin siintä niin paljon.

Toisinaan pihaa on pakko siivota. Kottikärryt olikin kovassa käytössä koko kesän.
Aina aikaisesta keväästä myöhään syksyyn. Meidän pihalla oli niin paljon mäntyjä jotka tiputtelivat risuja ja roskia, että siivoamista riitti ennenkuin pääsi nurmea leikkaamaan tai haravoimaan.

Toisinaan oli näin isoja roskia ja puusta pudonneita kakaroita. Voisin olettaa olevani tuossa neljän vanha ja ihan selvästi kevättä elellään. Mukavat kyydithän tuossa sai. Omia pieniä kottikärryjä en omistanut, mutta pienen vihreän haravan kylläkin ja sen kanssa uutterasti vanhempia autoin aina pihan siistimisessä. Talvella tein lumitöitä iskän kanssa omalla pienellä punaisella lumikolalla ja kun touhu alkoi kyllästyttämään hyppäsin iskän kolan kyytiin ja sain hyvät lennot lumipenkkaan. Jossain vaiheessa vaan iski totuus esiin: Kuule kun sinä olet jo liian iso tyttö lumikolan kyytiin.

Kevät ja uusi keinu saa hymyn huulille. Varmaan yksi parhaimmista syntymäpäivä lahjoista joita olen ikinä saanut. Tosi paha sanoa sainko tuon keinun neljä vai viisi vuotis lahjaksi tädin perheeltä. Kuitenkin kovat vauhdit siinä sai ja aluksi iskä joutui olemaan aina vauhdin antaja, mutta nopeasti opin itse heivaamaan lisää vauhtia. Yleensä kyllä keinuin nokka toiseen suuntaa, mutta ilmeisesti auringon takia kuva otettu näinpäin. Keinu asennettiin kahden yhtä korkean männyn väliin lujasti puuparruun kiinni eikä se sieltä irronnut. Tykkäsin myös kun keinu oli sininen eikä keltainen niinkuin monella kaverilla. Pintakin oli hieman rosoinen eikä sileä joten siinä oli hyvä istua eikä valunut helposti pois. Takana näkyykin ihanassa kukallisessa retrokuosissa oleva puutarha keinummekin. Voi voi tuossa keinussa keinuin aina murrosikään asti. Sitten tuli myrskyinen yö ja kaatoi toisen keinupuun eikä sille enää ollut paikkaa pihalla. Kyllä harmittaa. Myöhemmällä iällä oltiin kavereiden kanssa keinu polttopalloa ja kilpailtuun kuka hyppää pisimmälle. Tulin siihen tulokseen, että tämäkin kuva on vuodelta 1985. Jokaisessa kuvassa minulla on punaiset sametti pintaiset lappuhaalarit. Enpä juuri muita tainnut pitääkkään.

Semmosta kivaa ja paljon muuta tehtiin iskän kanssa. Niistä lisää vielä toisella kertaa.