Sivut

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Kinder lelu suosikkini 2000-luvulta

Vauhtiin kun pääsin, niin en malta lopettaa. Laitan tähän nyt kaksi suosikkisarjaani 2000-luvulta. En voinut kirjoittaa näistä lapsuusmuistoja tekstin alle joten päätin pistää erikseen. Täytyy kyllä sanoa, että eivät nämä ole mitään 90-luvun leluihin verrattuna. Paljon pienempiä ja niin hepposia, että vaikea ois kuvitella voivansa näillä leikkiä.

Barbapapat ovat ihania ja tuttuja monille tv.stä sekä kirjoista jo 1980-luvulta. Niinpä nämä figuurit oli aivan pakko saada omaksi.


Niinpä pikkuhiljaa sopuhintaan figuurikirppilseltä ostin omakseni koko barba perheen. Pienenä taisin tykätä eniten liilan värisestä barbatytöstä. Nyt suosikkini on ehdottomasti musikaalinen vihreätyttö.

Toinen jota himoitsin oli Asterix. Asterix sarjakuvaa on tullut luettua jo 7-vuotiaasta lähtein ja tykkään myös Asterix elokuvista. Animaatiot ovat kyllä parempia kuin näytellyt versiot.


Kuvasta puuttuu suosikki hahmoni Obelix Idefix koiransa kanssa. Hän näet majailee paraatipaikalla dvd-vitriinihyllyni päällä ja unohdin napata kuvauksiin mukaan. Tämänkin sarjan ostin figuurikirppikseltä. Juu, taidan olla pikkaisen koukussa tuohon fb-ryhmään. Sieltä löytyy vaikka mitä kivaa. Nyt olen koittanut hölläillä vähän intohimoni kanssa ja vähentää figuurien ostoa. Kaikille ei nimittäin ole paikkaa, eikä ne siellä laatikossa piilossa paljoa ilahduta. Tosin teenkin niin, että vaihtelen niitä aina hyllyyn esille ja pois. Näin uutuuden viehätys säilyy.

Keräiletkö sinä figuureja entä tykkäätkö Asterixista tai Barbapapoista?

14 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Minusta oli hauskaa, kun ne pystyivät muuttamaan muotoaan ihan mikskä vaan. :)

      Poista
  2. Minäkin tykkään Barbapapoista, muistan ne lapsuudesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enää ei taida Barbapapa tv.ssä pyöriä. Hauska sarja aikoinaan oli kyllä. :)

      Poista
  3. Barbat oli itelle kasn tärkeitä. Oli ihanaa saada Barbojen alkuperäset videot kokonaan kerättyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih taisin blogissasi vasta nähdäkkin nämä video kasetit. Minulla on vain muutama barbapapa dvd.

      Poista
  4. Barbapapat ovat ihania ja ovat tulleet uudelleen markkinoille.Nicolla pari pehmoa ja täytyy kesällä kattoa löytyykö minun ja veljen vanhat kirjat otan pojalle jos tallella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Antikvariaatteja kannattaa myös koluta. Sieltä luulis löytyvän kyseisiä kirjoja. :)

      Poista
    2. Varmasti löytyy monista mutta nyt ei varaa tuhlailla nii ja onhan se aina eri asia oman lapsuuden muistot kun jonkun toisen

      Poista
    3. Tietysti, jos omat vaan löytyy niin ne uusio käyttöön. Se on myös täysin totta, että omissa kirjoissa ja tavaroissa on muisto eikä samanlainen toisen vanha korvaa omaa vanhaa. :) Siinä olet täysin oikeassa.

      Poista
  5. Barbapapat <3 Ei ole nuo kinder ylläritkään enään niin kivoja kuin lapsuudessa :( Pääsiäisenä juuri ihmettelin, sitä millaisia juttuja sinne laitetaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikään ei ole niinkuin ennen. :(
      Meillä ei tänä vuonna Kindereitä syötykään, vaan ihan muita munia.

      Poista
  6. Barbababat ovat suosikkini! Minäkin pidin myös piirretyistä Asterix leffoista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla monenkin 80-luvun lapsen suosikki Barbapapat. :) Asterix leffat ovat hauskoja. Etenkin Obelix.

      Poista

Pieniä sanoja, paljon sisältöä. Kiitos kun kirjoitit mietteesi.