Tuo ohjelma tuo niin paljon muistoja mieleen, että on vaikea päättää mistä aloittaa purkautuminen.
Ensinnäkin Rölli peikko. Tuo ihanan ihastuttava ja kauhia otus. Kautta likaisten varpaitteni pelkäsin sitä pienenä. Varovasti sohvan takaa kurkin Rölliä ja iskää nauratti. Rölli oli iskän ykkössuosikki ja katsoi sen, vaikka minä en. Ekalla luokalla taisin vasta uskaltaa Rölliä katsomaan. Satukaseteilta kuuntelin kyllä sitäkin enemmän Röllin tarinointia.
Toinen mun ja iskänkin suosikki oli sirkuspelle Hermanni. Kaikkihan muistavat, että Hermannin herkkua olivat äitiliinin tekemät plätyt ja mansikkahillo. Voi änkeröinen, miten hyvää!
Ei pidä unohtaa myöskään Nalle Luppakorvaa, Kössi Kengurua, Pikku Sirkusta, Minttua ja monia muita sarjassa olleita ohjelmia. Muistaako kukaan mitään näistä?
Nukkumatin nyt ainakin muistaa kaikki! Meillä arvuuteltiin perheen kesken aina millä kulkuneuvolla Nukkumatti tänään tulee. Se oli hauskaa ja harvoin kukaan osui oikeaan niitä kulkupelejä kun oli niin paljon. Lopussa tietysti laitettiin silmät kiinni ettei unihiekka tule silmille. Joskus mentiin serkku-pojan kanssa sängyn alle asti piiloon ettei ihan varmana se unihiekka osu kohdalle.

Mutta hei ennenkuin vilkutetaan Nukkumatille ja otetaan unihiekkaa silmiin, niin kerron vielä että olen minäkin ollut Pikku Kakkosessa 1980-luvulla. Silloin Pikku Kakkosen väki kiersi Suomen päiväkodeissa tekemässä ohjelmia ja satuinpa juuri tuona vuonna olemaan päiväkotihoidossa, kun meidän pikku kylässä vierailivat. Siellä minä nätisti lauloin muiden mukana. Kyllä sitä ohjelmaa odotettiin ja jännitettiin koko lähisuvun voimilla. Mummokin katsoi sen Pikku Kakkosen ja soitti heti ohjelman loputtua meille että voi kun nätisti se tyttö lauloi. Ihana muisto ja tuo ohjelma on meillä vielä vhs-kasetilla tallessa. Muistoksi saatiin heidän vierailusta postikortit jossa oli Pelle Hermanin kuva. Tuo kortti täytyisi kyllä löytää. Se oli yksi mun suurimmista aarteista.
Että on siis todella konkreettinen muisto mulla Pikku Kakkosesta, entä sulla?
(Kuvat youtubesta, eivät omia.)

Ihana muisto!!
VastaaPoistaMiun isoin muisto on, kun Pikku Kakkosen postissa näytettiin miun tekemä tonttupiirrustus. Se oli vielä kopioitu suuremmaksi ja juontaja selitti siitä jotain pitkän aikaa, olin tosi ylpeä. :D
Rölli oli kyllä tosi jännä. Kasetteja kuuntelin paljon, mutta telkkaohjelman ajaksi menin toiseen huoneeseen. :D Muistan hyvin myös nuo muut ohjelmat, sekä Hupsis-herrat, se oli ihana! Ellu rakastaa nykyään Minttu-kirjoja ja miusta on ihana lukea niitä niiden kuvien takia.
Ha haa, samanlainen muisto Röllistä kuin minullakin! :D
PoistaMinttu-kirjoja tuli lainailtua kirjastosta ja muistan kun äiti silloin kertoi miten mun nimeksi suunniteltiin Minttua tai M.... :)
Mun muisto Pikku Kakkosesta on se kun mun piirustus esiteltiin telkkarissa, mahtavaa ♡♡♡
VastaaPoistaMä en lähettänyt kuin yhden ainoan kerran piirustuksen sinne. En oikein tykännyt piirtämisestä.
PoistaMä näin painajaisia pelle Hermannista!
VastaaPoistaVoi ei! Hyvä etten Hermannin kuvaa tähän sit kaapannut. ;)
PoistaSulla on tosi ihana muisto! Minäkin katselin aina Pikku Kakkosta, ja mun suosikkeja oli Pelle Hermanni :)
VastaaPoistaMä taisin katsoa 8-vuotiaaksi asti Pikku kakkosta ja kyllä vain Hermanni oli hauska. :)
PoistaMun blogista löytyy sulle haaste :)
Poistahttp://kipuajaposkipunaa.blogspot.fi/2016/03/10-faktaa-minusta-haaste.html
Kiitos, täytyy käydä nappaamassa mukaan. Siinä onkin tekemistä pääsiäispyhiks tai pitkäksperjantaiks. :)
PoistaMieki kattelin rölliä vain sohvan takaa :D
VastaaPoistaArvaa nauroiko Poikanen kun kerroin äitin pelänneen rölli pienenä :)
Miulle yksi vahvimmista pikkukakkos muistoista on se traumatisoiva irtonaisin raajoin avannossa kelluva karhu! Ikinä en mene heikoille jäille!
On se Rölli ollut sit hirmuinen, kun niin moni pelännyt. :D
PoistaKaikki sanoo tuota, että varokaa heikkoja jäitä ois jotenkin pelottava. Ei minusta. Oikein odotin aina millo se tulee. :)
Oi kuinka ihanan matkan lapsuusajan muistoihin pääsin tekemään. Rölliä ja Pelle Hermannia pelkäsin, mutta nukkumatti oli ihana. Ja varokaa heikkoja jäitä ohjelman lopussa. Sitä en koskaan unohda :)
VastaaPoistaJännä et minä en koskaan Hermannia pelännyt, vaikka moni muu lapsi pelkäsi. :)
PoistaYoutubestahan löytyy hyvin tuo Varokaa heikkoja jäitä animaatiopätkä. Siitä voiskin tehdä erillisen tekstin.
Rölli ja Pelle Hermanni olivat mun lemppareita.
VastaaPoistaJa Nalle luppakorva oli myös hyvä.
Lasse Pöystin iltasatuja en jaksanut kuunnella.
Kyllä minä iltasatuja jaksoin kuunnella, mutta musiikki ohjelmat kuten Ti-Ti nalle eivät kiinnostaneet.
Poista