Lapsuusmuistoja: Jouluista

Lapsuuden jouluihin liittyy niin paljon muistoja ettei niitä yhteen kirjoitukseen saa supistettua. Laitetaan tähän muutama jouluinen kuva vuodelta 1988, kun olin ekaluokkalainen.
Siitähän se varsinainen odotus alkoi, kun pääsi joulukalenteria avaamaan. Suklaakalenteri minulla taisi olla vasta kuusi vuotiaana ekan kerran samoin kuin tällain kalenterikynttilä. (Kuva kynttilästä tältä vuodelta.)

Tää oli ja on edelleen jännä, koska joulun lähestymisen näkee konkreettisesti kynttilän lyhentyessä päivä kerrallaan. Äiti tai isä tuon tietysti sytytti ja minä vahdin vieressä milloin sen saa puhaltaa sammuksiin.
Mulla on muuten ne kaikki suklaakalenterit tallessa vielä täällä kotitalossa. Ei me äitin kanssa raaskittu heittää pois, kun niissä oli tosi kauniit kuvat. Harmi etten löytänyt niitä kuvattavaksi. Minun mielestä nykykalentereissa ei ole enää niin kauniita kuvia.
Kuvista puheenollen nyt niihin lapsuuskuviin...

Jouluaatto ja kuva otettu ennen joulusaunaa. Tuona vuonna toivoin kovasti joululahjaksi samanlaisia korvalappustereoita kuin serkku-pöjalla. Tietenkään tuossa vaiheessa en tiennyt piteleväni kyseistä lahjaa käsissäni jossa ne olivat mun ihka omat ekat korvalappustereot! Äiti vaan sanoi: Ota tää paketti kuvaan käteen.

Nolottaa laittaa tällain mekko kuva tänne, mutta pikku plikkana vielä semmosiakin käytin. Kuvasta näkee ihan selvästi, että lahjat on jo avattu. Kainalossa ihana Turre-koira ja jalassa uudet pörrösukat. Siis tuommoiset pörrösukat olivat yhtä takuuvarma jokajouluinen lahja kuin yömekkokin. Pöydän kulmalla näkyy olevan uudet kirjat. Mä en tajua mitä vanhemmat ajattelivat ostaessaan Barbie lautapelin, koska en tykännyt barbeista. Sellain tuossa lattialla näyttää olevan ja kyllä me iskän kanssa sitä pelattiinkin. Se oli myös takuuvarma lahja joka joulu uusi lautapeli. Joku miettii siellä jo kuumeisesti: Entäs ne korvalappustereot. No, ne löytyy seuraavasta kuvasta.

Non ni, kyllä nyt on hymy herkässä. Siinä ne ovat: Korvalappustereot koekäytössä sisällä uusi satukasetti ja päällä uusi yöpaita. Muistaisin, että tuo kuva otettiin ihan hetki ennen nukkumaanmenoa.

Tää kuva on otettu varmasti ennen joulua, koska kuvassa vanha yöpaita. Meidän keittiöstä. Kameran takana iskä, koska kröhöm kuva hieman toispuoleinen. Toisinaan iskän kuvista tuli hieman toispuoleisia, mutta silmälaseja ei suostunut hankkimaan ennenkuin kävi niin köpelösti ettei aamulla nähnyt lukea Etelä-Saimaasta urheilusivuja.
Tarkoitus oli kuvata joulukalenterit taustana  minua hassun tonttulakin kanssa joka jäi aina tötsäpystyyn, kun laittoi päähän. No kyllähän se tonttulakki tuossa näkyykin ja kaksi ihanalla kuvalla varustettua suklaajoulukalenteria. Näyttääpä kaiken huippuna olevan isänpäivä korttikin seinällä. Mun upea taidonnäyte. Huomatkaa myös ranteissa upeat tatuoinnit. Ne sellaiset joita sai pahanmakuisen mansikkapurkan pakkauksesta.
Me sanottiin iskän kanssa näitä kuvia "tikkukuviksi" tuon viivasuoran poseerauksen vuoksi. Vaaleanpunainen tais olla aika in tuolloin väreissä, mutta oli mulla sentään mintunvihreä talvitakki.

Kuten kuvasta näette minä ja meidän hoitotyttö natsataan yks yhteen ulkovaatteiden kanssa. Kuva otettu meidän eteisestä ja ilmeisesti jotkut juhlat olleet, kun mun hiukset on kiharoilla. Tiedättehän sen yksinkertaisen helpon tavan saada kiharat, kun kosteana letittää hiukset yöksi, niin aamulla on upeat lainekiharat. Juu, se oli mun juhlakampaus pienenä. Tuona vuonna äitiyspakkaus sisälsi paljon mintunvihreää. Ihastelin niitä kaikkia hoitotytön vaatteita ja makuupussia. Äidilläni oli myös mintunvihreä talvitakki.


Tällainen jouluinen muistelopläjäys tähän väliin vuodelta 1988 ja lisää on tulossa kunhan maltan kirjoittaa ja jos jaksatte lukea.