Toivottavasti kukaan ei pahoita nyt mieltään, kun totean uuden Nalle Puh elokuvan olleen suuri pettymys. Tuntui kuin elokuva olisi silkkaa uusintaa vanhasta klassikosta ja Nalle Puh Ystävää etsimässä elokuvista.
Olen samoilla linjoilla Mikon kanssa siinä, että tässä elokuvassa edettiin turhan vauhdikkaasti. Puhmainen rauhallisuus oli tiessään ja kauhea kohellus tilalla. En tiedä muista, mutta minusta juoni oli jotenkin sekava. Pomppi aiheesta toiseen kuin tiikeri konsanaan.
Nalle Puh Ystävää etsimässä edustaa puolestaan otsakkeen vanhempaa kastia. Mitään kovin luovaa en tästä elokuvasta osaa sanoa. Puhmaisen sydämellistä meininkiä ja menoa. Ei moitittavaa. Toimii.
Puhistelut riittää vähäksi aikaa ja siirrytään ihan toisiin aiheisiin välillä. Olen katsoja tilastoista huomannut, että teitä ei hirveästi nää elokuva esittelyt kiinnosta. No, ymmärtäähän sen. Ensinnäkin kyse on piirretyistä ja toisekseen kaikki eivät vain harrasta leffojen katselua. Ne ketkä harrastaa niin näistä kahdesta suosittelen katsomaan ennemmin tuon vanhemman leffan: Ystävää etsimässä.
Minäkin olen viime kuukausina etsinyt uusia ystäviä ja löytänytkin niitä joten bloggailu on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Mut elämä ei olekkaan täällä vaan tuolla ulkona. Ihanaa kevään jatkoa kuitenkin Teille blogitoverit!
Jos näistä kahdesta pitäisi suosikki valita, niin lisääntyneestä vauhdistaan huolimatta taitaisin uudempaan kallistua. Siitä pidän edelleen kiinni, että vähän turhan tiivistahtiseksi se on pakkailtu ja kestonkin puolesta mukaan olisi mahtunut hiljaisempaakin huvitusta. Elokuvassa kuitenkin on sen verran kekseliästä ja hauskaa menoa sekä sanailun että kuvilla leikittelemisen suhteen, että oikein mieluusti seurailee. Kumpikin näistä tulee varmasti tulevaisuudessa katseltua uudelleen.
VastaaPoistaMä olen nyt kakskertaa katsonut tuon uudemman ja tunnustan, että toisella katsomalla jo vähän lämpenin. Saa nähdä kuinka käy kolmannen katselmuksen jälkeen. Mut joo, pituutta olisi saanut olla enempi, niin ehkä olisi enemmän sitä ajatustakin sinne mukaan mahtunut.
PoistaMinä en tuota uudempaa olekaan nähnyt, mutta tuo oli vanhempi oli suloinen elokuva.
VastaaPoistaKaikesta moittimisesta huolimatta suosittelen katsomaan myös uuden, jos Nalle Puhista tykkää. :)
PoistaIhanaa kevättä sinullekin!
VastaaPoistaIhana se oiskin kun ilmat lämpenis. :)
Poista♥mukavaa päivää!
VastaaPoistaKiitos kuin myös. :)
Poista